Kemi SatamaRun 2016

Status

Hoidimme tulospalvelun Kemin SatamaRun:ssa vielä ehkä viimeisein kerran vanhaan tyyliin, nappia painamalla.   Hyväntekeväisyys juoksun järjestäjänä toimi Kemin PS. Linkki tapahtuman sivuille ja tuloksiin  http://www.pskemi.fi/seuratoiminta/satamarun-2016/.

Suunnitelmissa oli ensikäyttää uutta RFID-järjestelmää, mutta viimeiset osat siihen saapuivat vasta perjantaina –> emme ottaneet riskiä.

Pyrimme mahdollisuuksien rajoissa tekemään tällä sivulla olevan pienen koostelma videon tapahtumasta.

 

 

 

Hossasta kansallispuisto

Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksissa perustetaan uusi kansallispuisto Hossaan 2017.   Kuvasimme Hossassa Yläkainuun matkailuhankkeelle paljon kesällä 2014.   Tuotimme mm. alla olevan ”Hossan  kesä” videon, sekä paljon muitavideota, ne löytyvät yläkainuun matkailun youtube kanavalta.

Upeat pallopanoraamat löytyvät sivulta

http://www.matkallakainuussa.fi

Video Kultaisesta Kukosta ja Vanhasta Kurimosta on julkaistu

Video

Kultainenkukko-kansi

Yläkainuun matkailuhankkeelle kesällä 2014 kuvaamamme video Suomussalmelaisesta ravintola Kultaisesta Kukosta ja Vanhasta kurimosta  on valmistunut ja julkaistu  Yläkainuun Matkailun YouTube-kanavalta.

Hyrynsalmen Luvanjärvi-Hakokylä aluevideo on julkaistu

Video

Yläkainuun matkailuhankkeelle kesällä 2014 kuvaamamme video Hyrynsalmen Luvanjärvi-Hakokylä alueesta on  julkaistu.  Video löytyy Yläkainuun Matkailun YouTube-kanavalta.